Olin kaikkialla vieras mies,
he katsoivat minua pitkään.
Joka paikasta halusin paeta pois,
mutta minne ikänä pakenin,
olin sielläkin vieras mies.
Koko maailman piirissä minulle
ei ollut rauhan sijaa.
Ja minua minussa raahasi
joku minulle vieras mies.
-Uuno Kailas

tänään on ollut jotenkin kummallinen päivä. olin terapiassa, tapasin ystävääni, söin,
urheilin, kävin suihkussa. mutta tuntunut jotenkin, en tiedä. ei jaksaisi tehdä mitään
ja silti on tehtävä. tunnen aina itseni laiskaksi paskaksi jos tapaan kavereita, sillä
silloin en yleensä saa mitään aikaiseksi. ällöttävää. ei se haittaa vaikka urheilu jäisikin
väliin, paitsi että se sotkee "bodaussuunnitelmani"(=kesäkuntoon vuodeksi 2063)mutta kun
tunnen itseni niin saamattomaksi ja se on VÄÄRIN, SYNTIÄ. ihan hirveää. minulle tulee
huono omatunto jo siitä jos nukun liikaa. mutta mitä siitä nyt tulisi jos joka päivä
nukkuisin kahteen asti enkä saisi mitään aikaiseksi päivällä? hyi. itse ainakin pysyn
paremmin virkeänä kun nukun vähemmän, saan enemmän päivisin aikaiseksi.

luin vanhoja runojani. ihmettelin miten olen kyennyt sellaiseen antiin. nykyään kirjoitukseni
vähän, hmm takkuilee. johtunee siitä etten ole jotenkin pystynyt avaamaan wordia. tai se
onnistuu, mutten saa aikaiseksi yhtään järkevää lausetta. päässä surisee kuin kärpäsfarmilla.
pystyn kuitenkin sujuvasti kirjoittamaan blogiin tai suomi24:n ihan hyviäkin kirjoituksia,
mutta kirjotusohjelman avatessani lauseet ja ideat karkaavat mystisesti. luen vanhoja
novellejani ja ihmettelen miksen ole tulostanut niitä ja vienyt äidinkielen tms opettajalle.
jotkut ovat todella nerokkaita! kuulostaa tietysti mahtailevalta, mutta yleensä vähättelen
suorituksiani, tai itseasiassa aina, mutta nämä ovat jotenkin hyviä. ainakin ne jotka olen
kirjoittanut tarkoituksella, enkä pelkäksi harjoitukseksi tai löytääkseni hyviä vertauksia.
tämä blogi on hyvä keksintö. tällä saan juuri ne solmut auki jotka ovat tiukassa. ja muistan
samalla miksi ylipäätään kirjoitan ja saa minut taas himoitsemaan solmujen aukaisemista jotta
pääsen kirjoittamaan. se on yksi asia jossa pystyn olemaan vapaasti, uppoutumaan.
ihan kuin kirjoihin, jään tuntikausiksi kirjojen maailmaan enkä huomaa ympärillä tapahtuvaa.
tai sitten se on tapani käsitellä jollain tasolla tunteitani tai pään sisällä olevaa kaaosta.

olin terapiassa. huomasin, että tahtomattani olen alkanut selvittämään niitä asioita jotka
ovat kalvaneet niin kauan. heitin ehdotuksen ilmaan, että kirjottaisin jonkinlaisen tieteellisen
ja samalla subjektiivisen koosteen peloistani. ehkä niin niitä olisi helpompi käsitellä.
vaikka pelkään, taakka tuntuu (pikkuhiljaa) hellittävän. asia pitää ratkaista, tällä kertaa
olen tosissani.